Talouselämälle
Meidän visio: ”Monitahoisen elinkeinoelämämme ja offensiivisen elinkeinopolitiikan ansiosta, Uusikaarlepyytä kehitetään Pohjanmaan yritysystävällisimmäksi kunnaksi.”
Uudenkaarlepyyn kaupungin elinkeinopolitiikan keskeinen tavoite on luoda suotuisat edellytykset sekä pien- että suurisuuntaiselle yrittäjyydelle.
Uudellekaarlepyylle on ominaista monipuolinen elinkeinoelämä sekä
menestyvällä suurteollisuudella että monilla luovilla
yksityisyrittäjillä. Suurin työnantaja kaupungissa on KWH Mirka Jepualla joka valmistaa hiomatarvikkeita ja työllistää yli 500 työntekijää. Turkistarhauksella sekä maa- ja metsätaloudella on kauan ollut huomattava asema kaupungissamme ja ovat edelleen tärkeitä toimeentulolähteitä Uudessakaarlepyyssä.
Yritystoiminta on luontaista Uudessakaarlepyyssä. Täällä yritystuntemusta opetetaan Topeliuslukion erikoislinjalla, oppilaat saavat hoitaa yritystä ja olla yhteistyössä seudun elinkeinoelämän kanssa.
Kaupunginhallitus on nimittänyt elinkeinopoliittisen työryhmän jonka tavoitteena on mm. tehdä Uudestakaarlepyystä yrittäjäystävällisin kunta seudulla.
Elinkeinokeskus Concordia toimii Pietarsaaren seudun elinkeinopoliittisena kehitys- ja palveluyksikkönä. Yhtiön toiminnan tavoitteena on luoda hyvät edellytykset yritystoiminnalle ja seutukunnan kehitykselle.
Linkit:
Yrittäjäluettelo
Elinkeinokeskus Concordia
Työ ja eläke - Suomi.fi; hyödyllistä tietoa kaikesta työtä ja eläkettä koskevasta
Haloo Pohjola, neuvontapalvelu Pohjolassa liikkuville
Tilastotietoja
Tästä voit seurata viimeisimpiä lukuja mm. väestökehityksestä ja Uudenkaarlepyyn sekä seudun työllisyystilanteesta.