Tekstin koko

Siirtolaistalo Elvira

Siirtolainen Elvira Sundell, s. 22.3.1906 Johannesburgissa, Etelä Afrikka, k. 10.1.2000 Opotikissa, Uusi-Seelanti.

Elvira Sundellin isä pestautui 17 vuotiana purjelaivaan ja tultuaan Uuteen-Seelantiin hän jäi sinne 6 vuodeksi. Hän kävi myös usein Australiassa, ja siellä hänestä tuli taitava lampaankeritsijä. Kulta- ja timanttilöydökset Etelä-Afrikassa houkutteli hänet sinne. Siellä hän tutustui Hilda Hermanssoniin Kokkolasta. He menivät naimisiin 1905 ja Elvira, ensimmäinen heidän lapsistaan, syntyi siellä v.1906. Vuonna 1912 Edvard perheineen palasi Suomeen. He asettuivat Helsinkiin ja Elvira aloitti siellä koulunkäynnin. Edvard, joka oli rakennusalan asiantuntija, rakensi talon Drumsön rannalle. Kesälomat Drumsössä ja yhdessäolo serkkujen kanssa Vexalassa olivat hauskaa aikaa Elviralle. Kylmä pohjoinen sää ei kuitenkaan sopinut isä Edvardille enää, ja hän unelmoi lammastarhan perustamisesta Uuteen-Seelantiin. Keväällä 1917 talo Helsingissä myytiin ja pitkän matkan suunnittelu Uuteen-Seelantiin aloitettiin. Viimeinen kesä kotimaassa vietettiin Vexalassa Edvardin veljen Erik Johanin luona.

Suomen historiassa oli tukalat ajat. Edvardin perheelle tuli kiireinen lähtö ja koska rahaa ei saanut viedä Suomesta perhe sai purra hampaat yhteen ja aloittaa tyhjin käsin uudessa kotimaassaan. Vuodet vierivät ja Edvard laajensi lammaskantaa ja tuotto siitä antoi tasaiset tulot.

Isän kuoltua 31.3.1955 Elvira jatkoi äitinsä kanssa lammastarhan hoitamista. Äiti kuoli 97 vuoden ikäisenä 6.6.1976. 70 vuotias Elvira jatkoi perhetilan hoitamista muutaman vuoden ajan ennen kuin hän myi sen. Elvira oli koko ikänsä elänyt työntäyteisissä olosuhteissa. Mutta hän oli ahkera lukija ja hänellä oli suuri kiinnostus ja tuntemus eri maista ja kansoista. Hän myi talon Opotikissa v. 1987 ja osti itselleen huvilan Waiotahi Beach:in rannalta, ja siellä hän saattoi istua parvekkeella ja katsoa yli sinertävää Tyynimerta. Ja hän rupesi matkustamaan ja käymään kaikissa niissä paikoissa joista hän oli lukenut nuorena ja jotka olivat kiehtoneet hänen mielikuvitustaan. Hän kävi synnyinseudullaan Etelä-Afrikassa, hän risteili ympäri Etelä-Amerikkaa ja Afrikkaa, kävi Galapagossaarilla, Alaskassa, Havaijissa, Kaukoidässä, matkusti junalla yli Kanadan ja USA:n sekä Pietarista Beringin merelle.

 

Käännös ja kokoelma kirjasta "Vexala by - förr och nu nr.4"